perjantai 4. tammikuuta 2013

I heard you were a player. Nice to meet you. I'm the coach ♥

Nyt ois just sellanen hetki, ku mun tekis aivan törkeesti mieli jutella. Ajattelinki aluks ottaa videopostauksen, mutta kamerassa oli vielä uudenvuoden ja kaveri-illan jälkeisiä kuvia, virtakin vähissä. Päätin siis jättää huomiseen, ja postata nyt vaan ihan tylsän tavis postauksen, möh :(

Kamera osoittaa taas parhaita puoliaan ja kaikki kuvat on nyt sitten sopivasti epäselviä, pahoitteluni. En tiedä onko vika kamerassa, usb- johdossa vaiko koneessa, mutta nyt ei vaan oikeen pelitä taas vaihteeks.

Uusivuosi tuli ja meni. Vietettiin vuoden viimeinen ja osittain ensimmäinen päivä sukulaisten seurassa, ilman mitään kummempaa ohjelmaa tai äksöniä. En tiedä, että miten vanhojen juttu ilotulitukset on, mutta mä rakastan niitä aivan älyttömästi ! Olisin voinut istua koko uudenvuoden ulkona ja vaan tuijottaa monttu auki taivaalle ( myös pakonomainen tarve syöksyä ikkunoihin, kun kuuluu räjähdysten ääniä- on valtava )  Harmi, etten tänävuonna nähnyt kovinkaan paljon raketteja. Johtuu ehkäpä osittain kurjasta sadekelistä, joka sitten osui just sille päivälle, damn ! Mutta varmastikkaan kovin moni asia ei oo jännittävämpää, kuin se kun näät jonkun raketin sujahtavan taivaalle ja jännittyneenä odotat millanen taideteos se onkaan ! Hannalla on tapana vähän vittuilla, kun mulla yleensä on kovat äänitehosteet ilotulituksia katellessa " whoaaa wauu näiksä whoaa ooiii wooou ! ".


 Loman viimeset arkipäivät vietettiin taas tyttöjen kanssa Jennyllä. Kivaahan se tietysti oli taas nähdä parhaita kavereita, ja nauruakin riitti ( lue: muunmuassa siksi, koska Iina päätti laskea rappusista patjankanssa alas, lopputuloksena se, että patja tyssäsikin kesken laskun, ja iina rämisten kierii loput raput alas, jonka jälkeen tanssahteleva Jenna kaatui komealla voltilla lattiantasolle ). Grillailtiin myös nakkeja ja vaahtokarkkeja, ja syötiin liikaa :D Haluaisin myös mainita, että innostuttiin Jennan ja Jennynkanssa tekemään jotain, joka muistuttaa uhkaavasti leikkimistä, mutta enpäs taida kehdata ;D

^vähä tummaks pääsi..
♥ veera

oottakaas vaan kunhan vaan saan järjestelmäkameran ni alkaa kuvien laatu paranemaan huomattavasti !

perjantai 28. joulukuuta 2012

One who never dies ♥

Yhdeksänkymmentä ! Mitä hittoa oikeesti, vastahan teitä oli 25 ! No, en valita, ootte ihania ♥

Mulla oli tänään kiva päivä, harmi etten kanniskellu omaa kameraani mukanani ollenkaan. Tulevaisuudessa saan varmaan Jennalta muutamat kuvat. Hassuu, oon tuntenu Jennan alle vuoden, nähny vaan ehkä 5 kertaa, mutta silti se vaan on yksinkertasesti paras ! Toisaalta, elettiin leirillä viikko pienessä kopperossa katellen toistemme naamoja, että kyllä siinä kummasti tutustuu toisiinsa :) Jenna on tavallaan täyin mun vastakohta, mutta samalla me ollaan ihan samanlaisia ! I like her a lot ♥ Haluaisin myös kiittää Jennaa i h a n a s t a joululahjasta ( josta mulla ei tähän hätään ole kuvia .. ) !!

Joo, no mutta käytiin Jennankanssa pitsalla. Menomatkalla Jenna meinas hypätä auton alle, ja olis varmana hypännykki, ellen ois rääkässy pahemman kerran :D Miten ne kaikki hullut jotka meinaa jäädä auton alle, osuukin aina mun pelastettaviksi. Nimimerkillä; ei-ollut-ensimmäinen-kerta.

Pitseriassa ( vai pitäiskö kirjottaa pizzeriassa, jotakuta se kuitenkin häirittee, heh ) syötiin sitte iha rauhassa.. Okei vitut. En tajuu mikä ongelma siinä oli, mutta Jennan naama ja sanomiset ja äänet ja olemus nauratti mua ihan kauheesti, jonka seurauksena pitseria raikas ku meikäpoika höröttää oikein kuuluvasti.

Ku sitte oltiin syöty, ni siirryttiin Nesteelle istuskelemaan, koska ei jaksettu kävellä. No, meidät sitte heitettii sieltä pois koska ei mitään ostettu. Satan, mistä se tietää jos oltaiski oltu aikeissa ostaa koko pulju tyhjäks :)

Loppuun vielä kuvia menneeltä vuodelta :--) ♥


( no hupsis, ei näitä kuvia nyt niinkään  " menneeltä vuodelta " tullu, lähinnäki vaan muutamilta päiviltä kuluneen vuoden aikana :D )
 ♥ veera


maanantai 24. joulukuuta 2012

Aattoilta pitkä on, taival valoton .. ♥

Postauksesta tuli pitkä, sori !

Sain niin kovin kivoja joululahjoja, etten malta olla vaan paikallani tekemättä mitään. Oon tässä nyt jo monen monta tuntia niitä vaan hiplinyt ja iloinnut :) Päätinpä nyt samantien jakaa teillekkin tietoa siitä, mitä se joulupukki tänävuonna oikeastaan toikaan. Tälläkertaa sain kaiken mitä toivoin, enkä mitään ylimääräistä tai vähääkään turhaa. Iso, lämmin kiitos siis kaikille ihanille jotka vaivauduitte muistamaan mua tänään jouluna ♥

Aloittakaamme. Ensimmäiseksi esittelen maailman ihanimman, ja tunnearvokkaimman rannekorun ikinä ! Kuten siitä joululahjatoive postauksesta huomasitte, toivoin korua jossa olis joku teksti. Sen nyt myös sainkin rakkaiden siskojeni ja V-P:n toimesta, KIITOS ! Korussa siis lukee, että " Don't cry because it's over. Smile because it happened " ja takapuolella " Duo ".  Ensireaktio, kun avasin pikkuisen, punaisen rasian jossa tämä ihanuus oli, oli tietysti itku ( Joka tarttu sitten siskoihin ja äitiinkin, sori.. ).
Vaikka eipä se nyt mikään itsestään selvyys ollu, enhän mä joka paketin jälkeen vollota tietenkään, mutta tähän tosiaan liittyy hurjasti tunnearvoa, ihan vaan kauniin tekstin ja Duon takia ♥ Kiitos

Sitten lahja, joka selvisi mulle jo vähän ennen joulua sim-korttien vaihtamisen ja outojen viestien takia. Nimittäin tuhannen tekstarin liittymä. Tulee tarpeesee, tulee tarpeeseen ... :) ♥

Karkkia. nom :)

Meikkipussi meikkeineen. Sininen, näppäränkokoinen ja tilava meikkipussukka ( jos sitä edes pussukaksi voi sanoa, en nyt keksi sille muutakaan nimeä.. ), joka piti sisällään Oriflamen tuotteita, kuten Primerin, smokey eye kynän, kynäkajalin, huulipunan, kynsienhoitosetin ja pikkuisen, söpön ripsentaivuttimen :)

Pehmoinen huopa. Oi ihanaa, olin raahannu alakerrata kaksi huonokuntosta ja rähjästä peitonrepaletta, ja nyt sain oman, lämpimän, siistin ja ihanan huovan. Kiitos ♥

Pahoittelen huonoja kuvia. Mutta siis kahdet yöhousut ja yöpaita. Ja jalassa vielä mamman tekemät vaaleanpunaiset villasukat, toimii !!! Ihanaa, että sain vihdoin pitkät yöhousut, niitä kun mulla ei vielä olekkaan!

Rakkaan äitin tekemät korut. Näissäkin paljon tunnearvoa, koska joku on nähnyt paljon vaivaa ja tehnyt persoonalliset ja ihanat korut vain mulle

Ihanat pörrösukat

Voi kyllä ! Liput Justimusfilmsin ja Nost3n ja Protron keikalle ! Tä lahja oli siis mulle ja Hannalle yhteiseks, siks kaks lippua :) Wuhuu mahtavaaaa !! Oon true fani, joka on seurannu justimusfilmsiä ihan alkupäästä lähtien ♥

Viimeiseksi, muttei tosiaankaan vähäisimpänä- lahjakortit ja rahat :) Sain siis lahjakortteja Cubukseen kaksi kappaletta, ja yhden Sokokseen. Rahaakin sain sen verran, että sillä pärjää kyllä tovin. Myös Demin ja Miss Mixin tilaus jatkuu mulla tänkin vuoden :)

Jouluaatto oli kaikinpuolin onnistunu ja mukava ! Ruokaa riitti ja tunnelma oli ihana, hyvä että saatiin luminen joulu ! Mites teillä sujui aatto, ja saitteko yhtä kivoja lahjoja ku mä ;)

Ja ainiin, ellei joku vielä facebookista jostain syystä ole nähnyt, niin hiukset tätä nykyä näyttääpi tältä:

Mitäs mieltä ootte ? :) Ite oon iha in love ♥

♥ veera