Siitä
on jo aikaa, kun Veera pyysi mua kirjoittamaan tän postauksen, jota te
lukijat olette ilmeisesti kovasti toivoneet. Kiirettä on kuitenkin
pitänyt, ja kirjoittaminen on lykkääntynyt. Pakko myöntää, että ehkä
olen osittain lykännyt sitä tarkoituksellakin - niin vaikealta tämä
tehtävä on tuntunut.
Olen asunut nyt aika tarkalleen vuoden Helsingissä, ja sen vuoksi en luonnollisesti näe Veeraa enää niin usein kuin aiemmin, kun asuin vielä kotona Raisiossa. Olisi toki kiva nähdä useammin, ja muutenkin jutella, mutta molemmilla on omat kiireensä ja omat elämät.
Mutta asiaan, millainen Veera sitten oikeastaan on. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että Veera on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaankin meidän perheen vauva. On usein tuntunut, että hänelle kaikki on ollut jotenkin helpompaa ja asiat on annettu useammin periksi.
Välillä olen pitänyt Veeraa myös aika itsekkäänä. Lähinnä siksi, ettei Veera ikinä koskaan lainaa tavaroitaan (ja äitin mukaan näin on ollut hiekkalaatikolta asti). Jos pyydän paitaa lainaksi pariksi tunniksi, vastaus on poikkeuksetta ei. Tai aurinkopuuteria. Tai mitä tahansa. Tämän vuoksi ollaan riidelty monet turhat riidat. Veera tosin saattaa parhaillaan yrittää skarpata, sillä ellen ihan väärin muista, viimeksi kysyessäni sain lainaksi jotain, mitä se ikinä mahtoikaan olla.
Veera on mun mielestä harmittavan epävarma ja ujo. Ehkä vähän samanlainen kun minä, ja taas täysin erilainen kuin Hanna, joka ei tunnu pelkäävän mitään. Veera on kovin sosiaalinen ja tykkää ihmisistä, ja kertoo mulle usein tyypeistä joihin haluaisi tutustua. Jotenkin rohkeutta mennä juttelemaan tuntemattomalle ei vain löydy.
Kaiken kaikkiaan Veera on kuitenkin ihan huippu tyyppi. Meillä on usein tosi hauskaa yhdessä, ja musta on ihanaa, miten hyvin Veera tulee toimeen esimerkiksi V-P:n, mun poikaystävän kanssa. Pari viikkoa sitten Veeran ollessa kylässä pelattiin kolmestaan Aliasta ja tehtiin kaikkea hupsua. Kesällä käytiin Korkeasaaressa ja Suomenlinnassa: asioita, joita en ole tullut tehneeksi kenenkään muun kanssa.
Ja joo joo, lokki paskoi mun selkään Suomenlinnassa, siitä Veera jaksaa aina muistuttaa. Se on ärsyttävää. Mutta okei, ehkä ymmärrettävää. (Ja mun mielestä se lokin toiminta oli vaan odotettavissa, kun ottaa huomioon miten paljon lintuja siellä saarella oli. Ihme että niin kävi vaan kerran.)
Vaikka meillä on viisi vuotta ikäeroa, pidän Veeraa siskon lisäksi vähintään yhtä paljon kaverina. Ystävänä. Veeran kanssa on helppo jutella asioista, ja toivon, että myös Veeran on helppo jutella mulle. Mua harmittaa että asun niin kaukana, sillä haluaisin olla pikkusiskoni (molempien, jos totta puhutaan) elämässä paljon enemmän mukana.
Veera on esteetikko, eli tykkää kaikesta kauniista: meikeistä, kauniista kuvista, sisustamisesta, näteistä valokuvista. Ja hevosista. Ja toivottavasti myös vähän meidän koiristakin. Veera tykkää jutella ja juoruta, ja tarvitsee ihmisiä ympärilleen. Veera on ehkä ujo, mutta kun siihen tutustuu, uskon että hän on luotettava ja uskollinen ystävä. Ihana tyttö!
Olen asunut nyt aika tarkalleen vuoden Helsingissä, ja sen vuoksi en luonnollisesti näe Veeraa enää niin usein kuin aiemmin, kun asuin vielä kotona Raisiossa. Olisi toki kiva nähdä useammin, ja muutenkin jutella, mutta molemmilla on omat kiireensä ja omat elämät.
Mutta asiaan, millainen Veera sitten oikeastaan on. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että Veera on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaankin meidän perheen vauva. On usein tuntunut, että hänelle kaikki on ollut jotenkin helpompaa ja asiat on annettu useammin periksi.
Välillä olen pitänyt Veeraa myös aika itsekkäänä. Lähinnä siksi, ettei Veera ikinä koskaan lainaa tavaroitaan (ja äitin mukaan näin on ollut hiekkalaatikolta asti). Jos pyydän paitaa lainaksi pariksi tunniksi, vastaus on poikkeuksetta ei. Tai aurinkopuuteria. Tai mitä tahansa. Tämän vuoksi ollaan riidelty monet turhat riidat. Veera tosin saattaa parhaillaan yrittää skarpata, sillä ellen ihan väärin muista, viimeksi kysyessäni sain lainaksi jotain, mitä se ikinä mahtoikaan olla.
Veera on mun mielestä harmittavan epävarma ja ujo. Ehkä vähän samanlainen kun minä, ja taas täysin erilainen kuin Hanna, joka ei tunnu pelkäävän mitään. Veera on kovin sosiaalinen ja tykkää ihmisistä, ja kertoo mulle usein tyypeistä joihin haluaisi tutustua. Jotenkin rohkeutta mennä juttelemaan tuntemattomalle ei vain löydy.
Kaiken kaikkiaan Veera on kuitenkin ihan huippu tyyppi. Meillä on usein tosi hauskaa yhdessä, ja musta on ihanaa, miten hyvin Veera tulee toimeen esimerkiksi V-P:n, mun poikaystävän kanssa. Pari viikkoa sitten Veeran ollessa kylässä pelattiin kolmestaan Aliasta ja tehtiin kaikkea hupsua. Kesällä käytiin Korkeasaaressa ja Suomenlinnassa: asioita, joita en ole tullut tehneeksi kenenkään muun kanssa.
Ja joo joo, lokki paskoi mun selkään Suomenlinnassa, siitä Veera jaksaa aina muistuttaa. Se on ärsyttävää. Mutta okei, ehkä ymmärrettävää. (Ja mun mielestä se lokin toiminta oli vaan odotettavissa, kun ottaa huomioon miten paljon lintuja siellä saarella oli. Ihme että niin kävi vaan kerran.)
Vaikka meillä on viisi vuotta ikäeroa, pidän Veeraa siskon lisäksi vähintään yhtä paljon kaverina. Ystävänä. Veeran kanssa on helppo jutella asioista, ja toivon, että myös Veeran on helppo jutella mulle. Mua harmittaa että asun niin kaukana, sillä haluaisin olla pikkusiskoni (molempien, jos totta puhutaan) elämässä paljon enemmän mukana.
Veera on esteetikko, eli tykkää kaikesta kauniista: meikeistä, kauniista kuvista, sisustamisesta, näteistä valokuvista. Ja hevosista. Ja toivottavasti myös vähän meidän koiristakin. Veera tykkää jutella ja juoruta, ja tarvitsee ihmisiä ympärilleen. Veera on ehkä ujo, mutta kun siihen tutustuu, uskon että hän on luotettava ja uskollinen ystävä. Ihana tyttö!
ihana postaus!♥
VastaaPoistahehe nii mustaki ! :)
Poista"Veera on mun mielestä harmittavan epävarma ja ujo. Ehkä vähän samanlainen kun minä, ja taas täysin erilainen kuin Hanna, joka ei tunnu pelkäävän mitään. "... naurahdin :)
VastaaPoista